Kut­su­mus­teh­tä­vä kuin kir­jail­tu vaa­te

Olen Susan­na Sori­la os. Peso­nen, kie­li­tie­tei­li­jä ja teo­lo­gi. Koor­di­noin Ugan­dan SIL- raa­ma­tun­kään­nös­työ­jär­jes­tön kie­li­tie­teel­li­siä tar­pei­ta ja toi­min luen­noit­si­ja­na Kam­pa­la School of Theo­lo­gy ‑semi­naa­ris­sa. Minul­la on puo­li­so ja kol­me las­ta, jois­ta yksi on lukios­sa, yksi ylä­kou­lus­sa ja kol­mas ala­kou­lus­sa. Mie­he­ni toi­mii kehi­ty­syh­teis­työs­sä.

Kut­su­muk­se­ni on jo lap­ses­ta asti ollut elää täy­sil­lä Jee­suk­sel­le ja pal­vel­la siel­lä mis­sä voin. Kut­su­mus on todel­li­suu­des­sa hyvin moniu­lot­tei­nen asia, jos­sa Juma­la käyt­tää myös per­soo­naa ja jopa fyy­sis­tä ole­mus­ta, sen olen vuo­si­kym­me­ni­nä huo­man­nut. 

Minul­le on vii­me vuo­si­na ollut posi­tii­vi­nen yllä­tys se, että olen kut­su­muk­sel­ta­ni myös pai­men. Olen aina toi­mi­nut sen mukai­ses­ti, mut­ta kos­ka emme juu­ri­kaan ope­ta pai­me­nen työ­hön kut­su­tuis­ta nai­sis­ta, kut­sun tun­nis­ta­mi­nen vie aikaa. Kut­su­mus on kes­tä­vyys­juok­sua ja ajoit­tain este­juok­sua. 

Se, mil­lai­sek­si teh­tä­vä­ni on muo­dos­tu­nut, on tul­lut hie­man yllä­tyk­se­nä. Mut­ta kun kat­se­lee taak­se­päin, ei niin kui­ten­kaan ole ollut. Kut­su­mus­po­lul­le­ni omi­nais­ta on ollut se, että olen lähes kai­kes­ta sano­nut “En iki­nä…” ja pää­ty­nyt juu­ri sin­ne. Se on omas­sa elä­mäs­sä­ni anta­nut rau­han, että olen oikeal­la asial­la, en omal­la­ni. 

Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten näin rukouk­ses­sa olles­sa­ni näyn: Kut­su­mus­teh­tä­vä­ni on kuin kir­jail­tu vaa­te: Takaa kuin vain sot­kui­nen myt­ty eri väri­siä lan­gan­pät­kiä, mut­ta edes­tä hyvin kau­nis, tark­kaan suun­ni­tel­tu ja väri­käs, kir­jail­tu kuvioin­ti. 

Kut­su­muk­se­ni vuok­si olen jou­tu­nut luo­pu­maan omis­ta suun­ni­tel­mis­ta­ni, talou­del­li­ses­ti hel­pos­ta elä­mäs­tä ja tur­va­tus­ta tule­vai­suu­des­ta, mah­dol­li­suuk­sien tar­joa­mi­ses­ta lap­sil­le, fyy­si­ses­ti tur­val­li­sem­mas­ta ympä­ris­tös­tä, lähei­sis­tä, ystä­vis­tä ja mones­ta muus­ta­kin. Pal­ve­lus­työn hin­taa tulee kysel­tyä pal­jon, vaik­ka eräs lau­lun­te­ki­jä sitä pitää paha­na. Pit­käl­lä lähe­tys­po­lul­la suu­rin uhri­ni on ollut oma ylpey­te­ni.

Jos luet tätä teks­tiä, sinul­la on luku­tai­to kie­lel­lä, jota ymmär­rät. Jos tie­dät Jee­suk­ses­ta, joku on sinul­le ker­to­nut Hänes­tä kie­lel­lä, jota ymmär­rät. Heil­le tie­to on tul­lut jol­tain, joka on luke­nut Juma­lan sanaa omal­la äidin­kie­lel­lään ja siel­tä oppi­nut, että sano­maa on ker­rot­ta­va eteen­päin: Ihmi­sen syyl­li­syy­del­le löy­tyy vas­taus ja elä­mäl­le mer­ki­tys, yhteys takai­sin Luo­jaan on löy­det­tä­vis­sä. Se antaa ihmi­sel­le tule­vai­suu­den ja toi­von ja yhdis­tää ihmis­kun­taa. Sen tie­don saa­mi­nen on kaik­kien ihmis­ten ihmi­soi­keus kai­kis­sa suku­pol­vis­sa.

Teks­ti: Susan­na Sori­la, toim. Anne Par­hia­la

Kuva: Adam Sori­la