Neu­vos­toa­ka­tee­mi­kois­ta sipe­ria­lai­siin seu­ra­kun­tiin: SIL-jär­jes­tön tai­val neu­vos­toa­jas­ta nyky­päi­vään

Rai­tio­vau­nu kul­ke­mas­sa Sta­li­nin ajan tyy­liin raken­ne­tun pil­ven­piir­tä­jän edit­se Mos­ko­van Kotel­nitšes­ka­ja-ran­ta­ka­dul­la. Kuva on otet­tu kesäl­lä 1991, jol­loin Mos­ko­vas­sa pidet­tiin kou­lu­tus­kurs­si Raa­ma­tun kään­tä­mi­ses­tä nyky­ve­nä­jäk­si. Kuva: Mic­hael Greed

Wyclif­fe Bible Trans­la­tors ja SIL ‑jär­jes­tö­jen perus­ta­ja Wil­liam Came­ron Town­send saa­pui ensim­mäis­tä ker­taa Neu­vos­to­liit­toon loka­kuus­sa 1968 vai­mon­sa Elai­nen kans­sa. Seu­raa­vi­na vuo­si­na he mat­kus­ti­vat sin­ne yhteen­sä seit­se­män ker­taa ja vie­rai­li­vat yhdek­säs­sä neu­vos­to­ta­sa­val­las­sa luo­den suh­tei­ta opet­ta­jiin, kie­li­tie­tei­li­jöi­hin, maa­työ­läi­siin ja pai­kal­li­siin viran­omai­siin.

Useat SIL:n työn­te­ki­jät ryh­tyi­vät 1980-luvul­la toi­mi­maan neu­vos­to­pa­ko­lais­ten paris­sa Län­si-Euroo­pas­sa, mut­ta SIL:n työn­te­ki­jöi­tä alkoi muut­taa Neu­vos­to­liit­toon vas­ta vuon­na 1990.

Venä­jän Raa­mat­tuseu­ra oli jul­kais­sut vuon­na 1876 venä­jän­kie­li­sen Raa­ma­tun, jota käy­te­tään laa­jal­ti edel­leen. Raa­mat­tuseu­ran toi­min­ta lak­kau­tet­tiin neu­vos­to­val­lan aika­na, mut­ta se alkoi uudes­taan vuon­na 1990. Toi­min­nan alkaes­sa uudel­leen yksi ensim­mäi­sis­tä pro­jek­teis­ta oli Raa­ma­tun kään­tä­mi­nen nyky­ve­nä­jäk­si. Kään­tä­jil­le jär­jes­tet­tiin hei­nä­kuus­sa 1991 val­men­nus­kurs­si, jon­ka opet­ta­jik­si pyy­det­tiin SIL:n työn­te­ki­jöi­tä.    

Myö­hem­min vuon­na 1991 SIL:n työn­te­ki­jöi­tä muut­ti sil­loi­seen Lenin­gra­diin, ja kau­pun­kiin avat­tiin pie­ni toi­mis­to. Town­send oli teh­nyt 1970-luvul­la yhden kie­leen ja luku­tai­toon liit­ty­vän tär­keän havain­non: venä­läi­set kie­li­tie­tei­li­jät oli­vat ana­ly­soi­neet kaik­ki vähin­tään 10 000 ihmi­sen puhu­mat kie­let ja niil­le oli luo­tu aak­ko­set kyril­li­sil­lä kir­jai­mil­la. Nii­hin oli usein lisät­ty yli­mää­räi­siä merk­ke­jä vas­taa­maan ään­tei­tä, joi­ta ei löy­dy venä­jän kie­les­tä. SIL:n työn­te­ki­jät pys­tyi­vät käyt­tä­mään tätä venä­läis­ten tut­ki­joi­den luo­maa vank­kaa poh­jaa oman työn­sä perus­ta­na. Ensim­mäi­sis­sä stra­te­giois­sa kes­ki­tyt­tiin Raa­ma­tun kään­tä­mi­seen.

Alus­ta alkaen SIL, Raa­ma­tun­kään­nö­sins­ti­tuut­ti IBT (Ins­ti­tu­te for Bible Trans­la­tion) ja Yhty­neet Raa­mat­tuseu­rat päät­ti­vät toi­mia yhdes­sä ja pai­kal­lis­ten kump­pa­nien kans­sa. IBT oli perus­tet­tu vuon­na 1973 ja sil­lä oli jo val­mii­na perus­ra­ken­teet kään­nös­pro­jek­tien joh­ta­mi­sek­si. SIL:n työn­te­ki­jät toi­mi­vat sen vuok­si taval­li­sim­min ekse­geet­ti­si­nä neu­vo­nan­ta­ji­na. He teki­vät työ­tä pai­kal­lis­ten kään­tä­jien rin­nal­la, jot­ka oli­vat usein IBT:n kään­nös­työ­tä var­ten palk­kaa­mia aka­tee­mi­sia asian­tun­ti­joi­ta.

SIL:n työn­te­ki­jöi­den mää­rä enti­sis­sä neu­vos­to­ta­sa­val­lois­sa kas­voi nopeas­ti 1990-luvul­la. Vuo­teen 2000 men­nes­sä työn­te­ki­jöi­tä oli useim­mis­sa Kes­ki-Aasian mais­sa ja monil­la Venä­jän fede­raa­tion alueil­la. Kes­kus­toi­mis­to oli Pie­ta­ris­sa. Ensim­mäi­nen Uusi tes­ta­ment­ti, jon­ka jul­kai­sus­sa SIL oli suo­raan muka­na, oli tataa­rin­kie­li­nen Inžil (2001), jon­ka kään­nös­tii­miin kuu­lui­vat Wyclif­fe Raa­ma­tun­kään­tä­jien (WRK) työn­te­ki­jät Tei­ja ja Mic­hael Greed. Ensim­mäi­nen SIL:n työn­te­ki­jä, joka oli muka­na kah­den jul­kais­tun Uuden tes­ta­men­tin kään­nös­työs­sä, oli myös suo­ma­lai­nen, Inka Pek­ka­nen (liv­vin­kar­ja­la 2003 ja vep­sä 2007). Ensim­mäi­nen koko Raa­mat­tu oli aze­rin­kie­li­nen, ja se jul­kais­tiin vuon­na 2009.

SIL:n kie­len­kar­toi­tus­tii­min jäsen haas­tat­te­lee tyt­tö­jä enti­sen Neu­vos­to­lii­ton alu­eel­la Kes­ki-Aasian vuo­ris­tos­sa. Tar­koi­tuk­se­na on teh­dä arvio alu­een kie­lis­tä. Kuva: SIL Eura­sia

Vuo­si­na 2000–2005 SIL teki kie­len­kar­toi­tus­ta Azer­baidža­nis­sa, Tadži­kis­ta­nis­sa ja Sipe­rias­sa. Näi­den seu­rauk­se­na SIL alkoi teh­dä työ­tä muu­ta­mien pie­nem­pien kie­liyh­tei­sö­jen paris­sa. Työs­sä kes­ki­tyt­tiin kie­lia­na­lyy­siin, kir­joi­tus­jär­jes­tel­män luo­mi­seen, luku­tai­to­työ­hön ja Raa­ma­tun teks­tien kään­tä­mi­seen.  

Venä­jän Wyclif­fe-jär­jes­tö perus­tet­tiin vuon­na 1999 ja se lähet­ti aluk­si suu­rim­man osan työn­te­ki­jöis­tään mui­hin mai­hin. Vuon­na 2007 yksi työn­te­ki­jöis­tä jäi kui­ten­kin Venä­jäl­le ja osal­lis­tui pro­jek­tiin, jos­sa hän työs­ken­te­li omal­la äidin­kie­lel­lään. Seu­raa­vi­na vuo­si­na Venä­jän Wyclif­fen tär­keäk­si stra­te­giak­si tuli käyt­tää työn­te­ki­jöi­tään Venä­jäl­lä.

Vuon­na 2013 SIL:n alue­joh­ta­jat kokoon­tui­vat etsi­mään suun­taa Sipe­rian työn tule­vai­suu­del­le.  Rukouk­sen kaut­ta Juma­la puhui heil­le kah­des­ta asias­ta. Ensim­mäi­nen liit­tyi ker­to­muk­seen, jos­sa Jee­sus ruok­kii 5 000 ihmis­tä. Jee­sus sanoi ope­tus­lap­sil­le: ”Anta­kaa te heil­le syö­tä­vää.” Ope­tus­lap­sil­la ei ollut ruo­kaa muka­naan, mut­ta he kään­tyi­vät väki­jou­kon puo­leen ja sai­vat sel­vil­le, että erääl­lä pojal­la oli äidin anta­mat eväät. Näi­tä eväi­tä Jee­sus sit­ten käyt­ti. Mitä Sipe­rias­ta löy­ty­viä eväi­tä Jee­sus käyt­täi­si ravi­tak­seen Sipe­ri­aa sanal­laan, kyse­li­vät alue­joh­ta­jat. Vas­taus oli: kirk­ko­aan. 

Venä­jän Kau­koi­däs­sä Amur­joen var­rel­la asu­va nanai­nai­nen äänit­tä­mäs­sä suul­li­sia raa­ma­tun­ker­to­muk­sia omal­le kie­lel­leen. Kuva: Venä­jän Wyclif­fe-jär­jes­tön työn­te­ki­jät.

Toi­nen asia kos­ket­ti stra­te­gi­aa. Sen tuli kes­kit­tyä Raa­ma­tun suul­li­sen ker­ron­taan. Venä­jän Wyclif­fe ‑jär­jes­tö alkoi heti toteut­taa tätä, ja työs­sä alkoi uusi vai­he ensin Sipe­rias­sa, mut­ta myö­hem­min laa­jem­min koko Venä­jäl­lä. SIL aut­toi kou­lut­ta­maan venä­läi­sis­tä seu­ra­kun­nis­ta Venä­jän Wyclif­fe-jär­jes­tön avul­la koot­tu­ja tii­me­jä. Tii­mit läh­ti­vät Sipe­rian kau­kai­sim­piin kolk­kiin aut­taak­seen pai­kal­li­sia kylä­läi­siä val­mis­ta­maan Raa­ma­tun ker­to­muk­sia omil­la kie­lil­lään. Ker­to­muk­set myös ääni­tet­tiin.

Seu­raa­vil­la sivuil­la ker­ro­taan sipe­ria­lai­ses­ta nai­ses­ta, joka kään­tää Raa­mat­tua omal­le kie­lel­leen, ja hänen ilos­taan, kun hän tapaa tut­ta­van­sa vuo­sien takaa, jon­ka elä­män omal­la kie­lel­lä lue­tut raa­ma­tun­teks­tit oli­vat saa­neet muut­taa. Siel­lä ker­ro­taan myös uzbek­ki-iso­äi­deis­tä, jot­ka tut­ki­vat uzbe­kin­kie­li­siä raa­ma­tun­teks­te­jä puhe­li­mil­laan. Toi­sel­ta sivul­ta löy­tyy nuo­ri mies, joka purs­kah­taa itkuun kuul­les­saan sanan ‘poi­ka­ni’ omal­la äidin­kie­lel­lään tataa­ril­la.  

Raa­mat­tua kään­ne­tään entis­ten neu­vos­to­ta­sa­val­to­jen kie­lil­le. Juma­lan Pyhä Hen­ki tekee työ­tään, kun yksi­löt ja yhtei­söt koh­taa­vat elä­vän Sanan kir­joi­te­tun sanan kaut­ta.

Teks­ti: Mic­hael Greed