Olavi Vesalainen syntyi Pieksämäellä 23.4.1941. Lukion jälkeen Olavi lähti Helsinkiin opiskelemaan luonnontieteitä ja valmistui maisteriksi vuonna 1966. Suoritettuaan asepalveluksen ja opetettuaan hetken aikaa Laihian lukiossa Olavin kokema lähetyskutsu tempaisi hänet entistä kauemmas kotipoluilta.
Olavi oli vaikuttunut raamatunkäännöstyön näystä, jota Amerikasta Eurooppaan laajentumassa ollut Wycliffe Bible Translators edusti. Olavi lähtikin ensin Sveitsiin opiskelemaan teologiaa ja tämän jälkeen monen muun suomalaisen kanssa Englantiin Wycliffe-järjestön kursseille. Kesän 1970 kurssi muistetaan suomalaisten keskuudessa Seitsemän veljestä -näytelmästä, jossa Olavi esitti Juhania ja pakeni ikkunan kautta lukkaria.
Olaville vielä mieleenpainuvampi lienee ollut seuraavan kesän kurssi, jonka opiskelijoiden joukossa oli tamperelainen Marja Eskelinen. Olavi ja Marja kihlautuvat tammikuussa 1972 juuri ennen Olavin lähtöä Nepaliin suomalaisen Wycliffe Raamatunkääntäjät -järjestön ensimmäisenä lähetettynä työntekijänä. Marjan muutto Nepaliin toteutuu saman vuoden joulukuussa, ja Olavi ja Marja vihitään maan pääkaupungissa Kathmandussa 23.12.1972.
1970-luvun toimintatavan mukaisesti Nepalissa toimiva järjestö SIL sijoittaa kuhunkin kieliryhmään yhden lähetystyöntekijäperheen tai naimattoman työparin. Olavi on Nepaliin saavuttuaan patikoinut korkealla Himalajan vuoristossa, saanut kontaktin lhomin kieltä puhuvaan yhteisöön ja kokenut Jumalan kutsua heidän keskuuteensa. Niinpä Olavin ja Marjan tehtäväksi annetaan Raamatun kääntäminen lhomin kielelle. Ensimmäisen neljän vuoden työkauden aikana he asuvat vaativissa olosuhteissa korkealla vuoristokylässä, tutustuvat ihmisiin ja oppivat lhomin kieltä ja kulttuuria. Tänä aikana heille myös syntyy kaksi lasta: Maiju 1974 ja Hanna 1975.
Kesällä 1976, kun Vesalaisen perhe on lähtenyt Suomeen kotimaan kaudelle, koko SIL järjestö karkotetaan Nepalista. Työ vaikuttaa päättyvän ennen aikojaan. Lhomien keskuudessa ei ole yhtään kristittyä eikä jaettakaan Raamatusta ole käännetty.
Vesalaiset muuttavat takaisin Nepaliin yksityishenkilöinä keväällä 1977. Lhomien asuttamiin kyliin he eivät koskaan pysty palaamaan vaan asettuvat asumaan Kathmanduun. Ensimmäisen työkauden aikana he ovat kuitenkin tutustuneet nuoreen Dzaabu-nimiseen lhomimieheen, joka nyt muuttaa Vesalaisten luo asumaan. Dzaabu kääntyy seuraamaan Jeesusta, oppii kristillisen uskon perusteet Olavilta ja Marjalta, alkaa kääntää heidän kanssaan Raamattua lhomin kielelle, ja palaa myöhemmin kotiseutunsa kyliin julistamaan evankeliumia. Dzaabusta tulee lhomien apostoli, jonka työn seurauksena kansan keskuuteen syntyy ensimmäinen kristillinen seurakunta. Vuosia myöhemmin Olavi toteaakin, että vaikeuksissa ilmeni Jumalan siunaus: Käännöstyötä oli teknisesti helpompaa tehdä Kathmandussa, ja samalla seurakunta sai kasvaa alusta lähtien itsenäiseksi ilman riippuvuutta ulkomaalaisista työntekijöistä.
Perheeseen syntyy Mika vuonna 1980 ja Timo vuonna 1982. Vuonna 1989 Vesalaiset palaavat pysyvämmin Suomeen, mutta Olavi osallistuu tiiviisti Uuden testamentin kääntämiseen sen valmistumiseen saakka vuonna 1995. Seuraavan viiden vuoden ajan Olavi toimii Wycliffe Raamatunkääntäjien toiminnanjohtajana Tampereella. Lasten aikuistuttua Olavi ja Marja palaavat Nepaliin vielä yhdelle työkaudelle tukemaan lhomien aloittamaa Vanhan testamentin kääntämistä ja lhomin sukulaiskielten käännöshankkeita. Olavi ehtii ennen eläkkeelle jäämistään toimia monen seuraavan sukupolven kääntäjän ohjaajana ja konsulttina. Useilla näistä sukukielistä on sittemmin julkaistu Uusi testamentti. Tällä tavoin lhomin kielellä 1970-luvulla alkanut käännöstyö on saanut vaikuttaa laajasti Raamatun kääntämiseen tiibetiläisille kielille.
Usea nuorempi kollega on kuvannut Olavia ”nöyräksi” ja ”viisaaksi”, eräs ”ikuiseksi mentorikseen”. Yksi konsultiksi kouluttautunut kollega muistaa Olavin painottaneen – pilke silmäkulmassa – että konsulttitarkastuksessa tärkeintä on pitää kahvi- ja teetauko ajallaan. Tämä tapa on kuulemma periytynyt ohjattavan omaan myöhempään toimintaan konsulttina.
Lhomin kielen kääntäjien sitkeys vaikeuksien keskellä on ollut rohkaisuna seuraavan sukupolven kääntäjille. Eräs kollega kertoo oman käännöstiiminsä ajatelleen, että “jos Olavi sai työn valmiiksi, mekin voimme tehdä sen. Jos Olavi sai Jumalan avun ja voiman, mekin voimme saada. Jos Olavi ja hänen perheensä pystyivät kärsimään Kristuksen tähden, mekin pystymme.”
Nepalissa lähetyslapsena kasvanut ja itsekin käännöstyötä tehnyt kollega kertoo Olavin painottaneen kääntäjäyhteisössä paikallisen kielen ja kulttuurin tuntemisen tärkeyttä. Hän muistaa kerran Kathmandussa soittaneensa Olaville kutsuakseen hänet ja Marjan illalliselle. Puhelimeen vastasi nepalia lhomilaisella aksentilla puhuva mies. Kollega luuli häntä ensin Olavin työtoveriksi Dzaabuksi. Hetken sekaannuksen jälkeen osoittautui, että puhelimessa oli itse Olavi, joka oli omaksunut lhomeilta kaiken muun lisäksi myös nepalin kielen aksentin.
Olavin merkittävin akateeminen perintö on lhomin kielen kuvaus A Grammar Sketch of Lhomi (2016), jonka kirjoittamiseen hän jaksoi eläkepäivinään paneutua ihailtavalla tavalla – muun muassa lukemalla taustatiedoksi 5000 sivua kielitieteellistä tekstiä. Olavin vaatimattomasti ”luonnostelmaksi” nimetty 328-sivuinen teos avaa ainutlaatuisen näkymän muuten tuskin lainkaan tunnettuun tiibetinsukuiseen kieleen. Teos onkin ollut apuna lhominkielisen Vanhan testamentin kääntämisessä. Olavin kirjoittama kielioppi alleviivaa harvoin esiin nostettua seikkaa: akateeminen yhteisö hyötyy monesti siitä, että raamatunkääntäjien pääasiallinen motivaatio on hengellinen. Ilman sitä työalueen vaativiin olosuhteisiin tuskin olisi koskaan lähdetty pitkäaikaisesti, saati monenlaisten vaikeuksien keskellä siellä pysytty. Ilman hengellistä motivaatiota kieltä ei olisi koskaan kattavasti tutkittu. Olavin ja Marjan laajemmalle lukijakunnalle kirjoittama Vuoristoheimon poluilla (2010) taas kuvaa laajasti lhomien kulttuuria ja kristinuskon kotoutumista kansan keskuuteen.
Keväällä 1976, ensimmäisen työkauden lähestyessä loppuaan, Olavi koki omien sanojensa mukaan suurta epävarmuutta ja riittämättömyyttä. Kiivetessään ylös vuorenrinnettä valokuvia ottamaan hän koki Pyhän Hengen puhuvan: ”Nosta kätesi ja siunaa noita kyliä, jotka näet!” Nyt jälkikäteen voimme nähdä, että lhomien kansa on todella tullut monin tavoin siunatuksi. Rukouksen ja siunaamisen teema oli Olavin huulilla myös syksyllä 2025, kun tapasimme viimeisen kerran. Ovella kädestä pitäen hyvästellessämme hän toivotti käännösprojektillemme sitä samaa, minkä uskoi olleen lhomi-hankkeen menestyksen salaisuus: työ tulisi menestymään ”kymmenien esirukoilijoiden” avulla.
Olavin viimeiset kuukaudet olivat raskaat, kun muutamaa vuotta aiemmin todettu Parkinsonin tauti heikensi liikunta- ja kommunikaatiokyvyn. Vuodeosastojaksoja lukuun ottamatta Olavi sai kuitenkin asua Marjan kanssa kotona aivan viimeisiin päiviin saakka ja nukkui pois perheensä ympäröimänä 53. hääpäivänään 23.12.2025. Häntä jäävät kaipaamaan Marja, heidän neljä lastaan ja kuusi lastenlastaan, sukulaiset, ystävät ja työtoverit ympäri maailmaa. Olavi oli esikuva monille, niin myös meille kirjoittajille.
Teksti: Hannu Sorsamo ja Olavin tuntenut nuorempi kollega
Kirjoittajat ovat Olavi Vesalaisen ystäviä ja kollegoja. Hannu Sorsamo on Sanalla Sanoen -lehden päätoimittaja ja Wycliffe Raamatunkääntäjät ry:n entinen toiminnanjohtaja.
