Ola­vi Vesa­lai­nen — Ystä­vä­ni ja työ­to­ve­ri­ni Kris­tuk­ses­sa

Ola­vi oli men­to­ri­ni ja yksi lähei­sim­piä ystä­viä­ni. Ola­vi tutus­tut­ti minut Kris­tuk­seen ja tuki minua. Sain teh­dä työ­tä Ola­vin kans­sa 25 vuo­den ajan. Hän antoi koko elä­män­sä Juma­lan käyt­töön minun kan­sa­ni täh­den ja kär­si pal­jon Kris­tuk­sen vuok­si.

Muis­tan, kun Ola­vi luki Raa­mat­tua vuo­kra­ta­los­saan vuo­ris­to­ky­läs­sä. Talon omis­ta­ja ei hyväk­sy­nyt tätä vaan vai­no­si Ola­via Raa­ma­tun täh­den. Hyvä uuti­nen on se, että omis­ta­jan poi­ka ja tämän lap­set ovat myö­hem­min kaik­ki kään­ty­neet Kris­tus­ta seu­raa­maan. Ola­vi jär­jes­ti monil­le lap­sil­le kou­lus­ti­pen­de­jä, min­kä kaut­ta monet myös tuli­vat Kris­tuk­sen luo.

Ola­vi oli todel­li­nen lho­mien suo­je­li­ja, sil­lä hän välit­ti meis­tä ja rukoi­li puo­les­tam­me. Muis­tan Ola­vin ker­to­neen, ettei yksin hän rukoi­le mei­dän puo­les­tam­me vaan 1500 suo­ma­lais­ta rukoi­lee päi­vit­täin lho­mien puo­les­ta. Näi­den rukous­ten seu­rauk­se­na olem­me saa­neet näh­dä monien anta­van elä­män­sä Jee­suk­sel­le. Yhteen­sä yli 500 lho­mia on nyt Kris­tuk­sen seu­raa­jia. Monet lho­mit toi­mi­vat pas­to­rei­na seu­ra­kun­nis­sa niin Kath­man­duss­sa kuin Tii­be­tin ja Nepa­lin raja­seu­dul­la­kin. Kris­tit­ty­jen lho­mien kaut­ta myös suku­kan­so­jen kes­kuu­des­sa monet ovat tul­leet tun­te­maan Kris­tuk­sen. Nämä suu­ret asiat ovat tapah­tu­neet, kos­ka Juma­la aluk­si käyt­ti Ola­via teh­tä­vän­sä suo­rit­ta­mi­seen.   

Vaik­ka Ola­vi ei enää ole luo­nam­me, emme kos­kaan unoh­da hän­tä. Tulen ole­maan ikui­ses­ti kii­tol­li­nen Ola­vis­ta, hänen elä­mäs­tään, huo­len­pi­dos­taan, rukouk­sis­taan, ohjauk­ses­taan. Sul­jen kaik­ki nämä muis­tot sydä­mee­ni. Surem­me sitä, ettem­me enää voi näh­dä Ola­via tääl­lä maan pääl­lä, mut­ta luo­tam­me sii­hen, että koh­taam­me jäl­leen tai­vaas­sa.

Kun puhum­me lho­mien kirk­ko­his­to­rias­ta, Ola­vin ja Mar­jan nimet tule­vat aina ensim­mäi­si­nä. Hei­dän perin­nös­tään tul­laan todis­ta­maan sadan vuo­den ajan, ja pal­jon pidem­pään­kin, sil­lä olem­me­han aina kii­tol­li­sia Kaik­ki­val­ti­aal­le Juma­lal­le hei­dän tot­te­le­vai­suu­des­taan, alis­tu­mi­ses­taan Juma­lan tah­toon ja uhrau­tu­vas­ta elä­mäs­tään kan­sam­me hyväk­si. 

Ystä­väl­lä­ni Ola­vil­la ja minul­la oli yhtei­nen näky sii­tä, että jokai­seen 18:aan lho­mien asut­ta­maan vuo­ris­to­ky­lään syn­tyi­si seu­ra­kun­ta, sekä sii­tä, että koko Raa­mat­tu kään­net­täi­siin lho­min kie­lel­le. Saam­me nyt todis­taa sitä, kuin­ka tämä näky lähe­nee toteu­tu­mis­taan. Kaik­ki ylis­tys ja kun­nia yksin Juma­lal­le!

Olen kil­pail­lut hyvän kil­pai­lun, olen juos­sut peril­le ja säi­lyt­tä­nyt usko­ni. Minua odot­taa nyt van­hurs­kau­den sep­pe­le, jon­ka Her­ra, oikeu­den­mu­kai­nen tuo­ma­ri, on anta­va minul­le tule­mi­sen­sa päi­vä­nä, eikä vain minul­le vaan kai­kil­le, jot­ka har­taas­ti odot­ta­vat hänen ilmes­ty­mis­tään. (2. Tim. 4:7–8)

Teks­ti: Dzaa­bu Lho­mi

Kir­joit­ta­ja on pas­to­ri, raa­ma­tun­kään­tä­jä ja ensim­mäi­nen lho­min­kie­li­nen kris­tit­ty.