Perin­tei­set sanan­las­kut avai­me­na Raa­mat­tuun

Istuin beduii­ni-isän­tie­ni kans­sa tulen äärel­lä kyl­mä­nä ja tuu­len­puus­kai­se­na ilta­na. Rupat­te­lim­me monis­ta aiheis­ta, muun muas­sa pai­kal­li­ses­ta poli­tii­kas­ta. Uuti­sis­sa oli hil­jat­tain ker­rot­tu poliit­ti­ses­ta skan­daa­lis­ta, ja jot­kut beduii­neis­ta kri­ti­soi­vat vii­mei­sin­tä kor­kean tason polii­tik­koa, joka oli jää­nyt kiin­ni lah­jus­ten otta­mi­ses­ta. Eräs pai­kal­la ole­vis­ta sanoi: ”Ja tie­tys­ti kan­sa­kun­nan suu­rim­pia ovat ne, jot­ka ovat sen pal­ve­li­joi­ta.” Mitä? Olin­ko kuul­lut oikein?

Kun pyy­sin hei­tä täs­men­tä­mään tätä, mie­het selit­ti­vät: ”Niin, se on eräs pai­kal­li­nen sanan­las­ku, mut­ta vali­tet­ta­vas­ti joh­ta­jam­me eivät nou­da­ta sitä kovin hyvin.”

Olin häm­mäs­ty­nyt, sil­lä sanan­las­ku oli niin sel­väs­ti saman­suun­tai­nen Uuden tes­ta­men­tin ja eri­tyi­ses­ti Jee­suk­sen ope­tus­ten kans­sa: ”Joka tei­dän jou­kos­san­ne on suu­rin, se olkoon kuin nuo­rin, ja joka on joh­ta­ja, olkoon kuin pal­ve­li­ja” (Luuk. 22:26).

Sain pian sel­vil­le, että pai­kal­li­set sanan­las­kut ovat pal­jon mer­kit­tä­väm­piä kuin olin aluk­si käsit­tä­nyt. Monet beduii­nit sirot­te­le­vat sanan­las­ku­ja puhee­seen­sa. Aloin jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti kerä­tä pai­kal­li­sia sanan­las­ku­ja ja runout­ta. Näin teh­des­sä­ni tör­mä­sin vii­sauk­siin, joil­la oli vas­ti­nei­ta Sanan­las­ku­jen kir­jas­sa Van­has­sa tes­ta­men­tis­sa sekä muis­sa Raa­ma­tun teks­teis­sä.

Sil­to­ja Raa­mat­tuun

Kään­täes­säm­me Raa­ma­tun ker­to­muk­sia täl­le yhtei­söl­le huo­ma­sim­me, että monet beduii­nien sanan­las­kuis­ta aut­toi­vat mei­tä sanoit­ta­maan ker­to­muk­sia. Käy­te­tyt sanan­las­kut ovat usein lyhyi­tä ja lop­pusoin­nul­li­sia. Pys­tyim­me käyt­tä­mään näi­tä piir­tei­tä, kun kään­sim­me Sanan­las­ku­jen kir­jaa.

Beduii­ni­kult­tuu­rin arvot ja tavat opet­taa vii­saut­ta tois­tu­vat monis­sa Sanan­las­ku­jen kir­jan aja­tuk­sis­sa ja tee­mois­sa. Beduii­neil­la on esi­mer­kik­si vii­saus­ru­nout­ta, jos­sa isä opet­taa poi­kaan­sa. Sanan­las­ku­jen kir­jas­sa (luvuis­sa 1–7) on saman­lais­ta opas­tus­ta vii­sau­teen. Beduii­nit kir­joit­ta­vat myös mie­lel­lään runo­ja, jois­sa jokai­sen rivin ensim­mäi­nen alku­kir­jain seu­raa aak­kos­jär­jes­tys­tä. Samaa tapaa käy­te­tään heprean­kie­li­ses­sä psal­mis­sa 119, Sanan­las­ku­jen kir­jas­sa luvun 31 jakeis­sa 10–31 ja monis­sa muis­sa raa­ma­tun teks­teis­sä.

Toi­nen yhdis­tä­vä sil­ta on vii­sau­den per­so­noin­ti. Sanan­las­kuis­sa vii­saus on nai­nen, vie­raan­va­rai­nen emän­tä, joka kut­suu mat­kaa­jia pöy­tään­sä. ”Vii­saus on raken­ta­nut itsel­leen talon, seit­sen­pyl­väi­sen raken­nuk­sen”, sano­taan Sanan­las­ku­jen kir­jas­sa (9:1). Beduii­nien kult­tuu­ris­sa vie­raan­va­rais­ta ihmis­tä ylis­te­tään ja arvos­te­taan suu­res­ti. Vie­raan­va­rai­sin ihmi­nen raken­taa seit­sen­pyl­väi­sen tai ‑paa­lui­sen tel­tan, kos­ka sii­nä on eni­ten tilaa vie­rail­le. Lisäk­si vie­raan­va­rai­nen isän­tä tai emän­tä pys­tyt­tää telt­tan­sa lähel­le tien­ris­teys­tä tai näky­väl­le pai­kal­le kuk­ku­lal­le, niin että hän voi kut­sua monia vie­rai­ta kotiin­sa. Sanan­las­kuis­sa sano­taan: ”Hän on teu­raan­sa teu­ras­ta­nut, maus­ta­nut vii­nin, kat­ta­nut pöy­dän ja lähet­tä­nyt pal­ve­lus­tyt­tön­sä kau­pun­kiin kuu­lut­ta­maan sen kuk­ku­loil­ta: ‘Olet­ko koke­ma­ton? Tule sil­loin tän­ne!’ Ja ymmär­tä­mät­tö­mil­le hän sanoo: ‘Tul­kaa, syö­kää pöy­tä­ni anti­mia, juo­kaa vii­niä, jon­ka olen itse maustanut.”(Sananl. 9:2–5.) 

Tämä yhdis­tä­vä sil­ta ei vain aut­ta­nut mei­tä ilmai­se­maan sel­keäm­min Sanan­las­ku­jen kir­jan käsit­tei­tä täl­lä beduii­nien mur­teel­la, vaan se myös aut­toi minua ymmär­tä­mään parem­min näi­tä vii­sau­teen liit­ty­viä teks­te­jä. Kun istuin beduii­ni­ko­dis­sa ja koin isän­tie­ni ylen­palt­ti­sen vie­raan­va­rai­suu­den ja ante­liai­suu­den, arvos­tin elä­väm­min Kris­tus­ta ante­li­aa­na isän­tä­nä.

Beduii­neil­ta oppi­mas­sa

Yhdel­lä beduii­nien sanan­las­kuis­ta on suu­ri mer­ki­tys Uuden tes­ta­men­tin kään­tä­mi­sel­le. Kuu­lin ker­ran erään mie­hen sitee­raa­van tätä sanan­las­kua: ”Hän on kuin vuo­ri: jos putoat hänen pääl­leen, ruh­jou­dut, jos hän puto­aa pääl­le­si, murs­kaan­nut.” Kysyin hänel­tä, mitä sanan­las­ku mer­kit­si. Mies vas­ta­si: ”Se tar­koit­taa ihmis­tä, jota on mah­do­ton voit­taa. Jos hyök­käät hän­tä vas­taan, hän tuho­aa sinut, ja jos hän hyök­kää sinua vas­taan, hän tekee sinus­ta lopun.”

Satuim­me juu­ri samaan aikaan työs­ken­te­le­mään usei­den eri kie­lis­ten kään­tä­jien kans­sa ja olim­me kaik­ki kään­tä­mäs­sä Luuk­kaan evan­ke­liu­mia. Eräs mel­ko haas­ta­va teks­ti oli ver­taus vii­ni­tar­han vuo­kraa­jis­ta evan­ke­liu­min luvus­sa 20. Kun Jee­sus on saa­nut ker­rot­tua ver­tauk­sen, uskon­nol­li­set joh­ta­jat tajua­vat, että se ker­too heis­tä ja sano­vat: ”Ei, ei!” Sit­ten teks­tis­sä sano­taan:

Jee­sus kat­soi ihmi­siin ja sanoi: “Mitä sit­ten tar­koit­taa tämä kir­joi­tus­ten koh­ta: ‘Kivi, jon­ka raken­ta­jat hyl­kä­si­vät, on nyt kul­ma­ki­vi.’ Kuka iki­nä tähän kiveen kaa­tuu, se ruh­jou­tuu, ja kenen pääl­le tämä kivi kaa­tuu, sen se murs­kaa.” (Luuk. 20:17–18)

Beduii­nien sanan­las­kun vii­saus aut­toi mei­tä ymmär­tä­mään ja tuo­maan sel­vem­min esiin  Luuk­kaan evan­ke­liu­min jakei­den mer­ki­tyk­sen.

Jat­ket­tuam­me työ­täm­me havait­sim­me, että raa­ma­tul­li­sis­ta sanan­las­kuis­ta oli usko­mat­to­man pal­jon apua ovien avaa­ja­na täs­sä osas­sa maa­il­maa asu­vil­le ihmi­sil­le. Monet suh­tau­tu­vat kris­tit­tyi­hin epä­luu­loi­ses­ti ja kysy­vät: ”Mik­si puhut­te vain Jee­suk­ses­ta? Ette­kö usko mui­hin pro­feet­toi­hin?” Ystä­väm­me voi­daan tutus­tut­taa Raa­mat­tuun pal­jon luon­nol­li­sem­mal­la ja vähem­män uhkaa­val­la taval­la, kun läh­de­tään liik­keel­le Salo­mos­ta ja hänen vii­sau­des­taan. 

Sanan­las­kuis­sa on myös pal­jon asi­aa, jol­la on mer­ki­tys­tä joka­päi­väi­sen elä­män kysy­myk­sis­sä, kuten ope­tus­ta varal­li­suu­des­ta, ahke­ran työn arvos­ta, rehel­li­syy­des­tä, sivey­des­tä ja pal­jos­ta muus­ta. Olem­me näh­neet, että Raa­ma­tun sanan­las­ku­jen käyt­tö kes­kus­te­lun avaa­ja­na eet­ti­ses­tä ja vil­pit­tö­mäs­tä elä­mäs­tä toi­mii erin­omai­ses­ti ja aut­taa jopa siir­ty­mään syvem­piin hen­gel­li­siin aihei­siin. Monet ystä­vis­täm­me ajat­te­le­vat, että kris­ti­tyt viet­tä­vät hol­ti­ton­ta ja sivee­tön­tä elä­mää. Näis­tä raa­ma­tun teks­teis­tä ker­to­mi­nen aut­taa rik­ko­maan tätä vakiin­tu­nut­ta kuvaa ja tekee ihmi­sil­le hel­pom­mak­si kuun­nel­la mui­ta Raa­ma­tun ker­to­muk­sia ja ope­tuk­sia. 

Teks­ti: Lar­ry C.

Kään­nös: Riit­ta Bon­ny

Kuvat: IMB