Iloisia uutisia Papua-Uudesta-Guineasta
Tunnetun Salatut sanat -kirjan kirjoittaja, norjalainen Sigmund Evensen, teki vaimonsa Ingjerdin kanssa umanakainan kielellä raamatunkäännöstyötä Papua-Uudessa-Guineassa kaksikymmentä vuotta. He saivat – vuosien jälkeen – kuulla uutisia entiseltä kotiseudultaan umanakainojen parista.
Viime kesänä oli kulunut 38 vuotta siitä, kun perheeni ja minä saavuimme Papua-Uuteen-Guineaan ensimmäistä kertaa. Asetuimme asumaan korkealle vuoristoon pienen, vain 2500 hengen kansan pariin. Siitä tuli kotimme seuraaviksi 20 vuodeksi. Umanakaina-heimo ei ollut koskaan kuullut evankeliumia Jeesuksesta. He puhuivat vain omaa kieltään, heillä ei ollut aakkosia tai kirjakieltä, eivätkä he osanneet lukea tai kirjoittaa, ja yli kaiken, he uskoivat, että me olimme henkiä, jotka olivat palanneet takaisin kuolleista.
Jumala puhuu umanakainaa
Vuonna 1999, syyskuun 19. päivänä, oli suuri juhla tämän kansan keskuudessa. Melkein koko heimo kokoontui innoissaan juhlimaan sitä, että Uusi testamentti oli vihdoinkin tullut todelliseksi heidän omalla kielellään. Ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa Jumala “puhui” heille umanakainaksi! Nyt heillä oli oma kirjakieli, monet osasivat lukea ja kirjoittaa, ja suuri määrä naisia ja miehiä oli päättänyt seurata Jeesusta. Koko 1400 Uuden testamentin painoerä myytiin loppuun parissa päivässä.
Antautunut Jumalalle ja hänen armon sanalle
Muistan hyvin jäähyväiset. Kaikki kyläläiset istuivat maassa ympyrässä. Muistelimme niitä vuosia, joita meillä oli ollut yhdessä ja puhuimme tulevaisuudesta. Luimme Raamatusta Apostolien tekojen 20. lukua, jossa kerrotaan Paavalista, joka hyvästeli Efesoksen seurakunnan vanhimpia. Hän kertoi, että tulisi vääriä opettajia, jotka tunkeutuisivat seurakuntaan. Umanakainat tunsivat kyllä hyvin sellaiset. Jotkut olivat jo yrittäneet saada heidät polttamaan Raamatut. Oli vaikea pidätellä kyyneliä. Todennäköisesti en tulisi koskaan näkemään heitä uudestaan, tätä kansaa, jota olin tullut äärettömästi rakastamaan. Ei ennen taivasta. Nousin ylös ja luin pidemmälle Paavalin puheesta: “Jätän nyt teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, sen sanan, jossa on voima rakentaa teitä ja antaa perintöosa kaikkien pyhitettyjen joukossa”.
Kipu tietämättömyydestä
Kokonaiset 15 vuotta on mennyt siitä, kun tämä tapahtui. Täällä Norjassa ystävät ovat tänä aikana useasti kysyneet meiltä, mitä nyt oikeastaan kuuluu tälle kansalle maailman toisella puolella. Tähän olemme voineet vain vastata, että emme tiedä. Sinne, missä he asuvat, ei ole postia eikä muutakaan yhteydenpitomahdollisuutta. “No mutta, kuka on heidän luonaan nyt?”, kysyttiin usein. “Eivät he tarvitse ketään olemaan heidän luonaan”, olemme vastanneet, “He ovat täysikasvuisia kristittyjä, joilla on syvällinen Raamatun tuntemus”. Raamatunkääntäjinä he ovat olleet mukana, kun hajotimme jokaisen jakeen pieniin osiin ja kokosimme ne takaisin yhteen. Varmaan sata kertaa! He osaavat suuria osia Raamatusta ulkoa.
Mutta silti, olemme kuitenkin Ingjerdin kanssa ajoittain tunteneet avuttomuutta, huolestuneisuutta ja levottomuutta tämän kaukaisen kansan puolesta. Ovatko he säilyttäneet uskon? Jatkavatko he kasvamista kristittyinä? Ovatko väärät profeetat saaneet houkuteltua joitakin puolelleen? Ajoittain olemme tunteneet epätoivoa ja huonoa omaatuntoa siitä, että lähdimme pois heidän luotaan. Olemme tunteneet kipua tietämättömyydestä ja palavaa kaipuuta olla heidän kanssaan jälleen. Sellaisina aikoina on ollut hyvä levätä siinä, ettei umanakaina-kansan hengellinen elämä ole meistä riippuvainen. Heillä on Jumalan sana, heillä on hänen Henkensä, ja Hän on siellä heidän kanssaan!
Uskomattomia uutisia
Juuri ennen vuoden 2017 pääsiäistä tapahtui jotain odottamatonta. Saimme sähköpostia eräiltä Wycliffe-kollegoilta ja ystäviltä Papua-Uudesta-Guineasta. Jostain syystä he olivat laskeutuneet pienelle kiitoradalle, jota käytimme aikoinamme rannikolla umanakaina-kansan alueella, ja siellä he olivat tavanneet adoptiopoikamme Girun ja hänen vaimonsa Dorosiyan!
Giru oli yksi kääntäjistä kylässä. Tiimissä oli yli 20 naista ja miestä, joista jokainen oli raamatunkäännösprosessin kautta tullut Jeesukseen uskoviksi. Tapasin kutsua Girua teologiksi, sillä hänellä oli kyky ajatella syvällisesti ja filosofisesti. Lähtöpäivänämme annoin hänelle joitakin Raamatun hakusanakirjoja, joita minulla oli kylässä. Viimeisinä vuosina olin opettanut hänelle hieman englantia, ja ajattelin, että olisi yhtä hyvä antaa hänelle kirjat sen sijaan, että olisin maksanut kalliin rahdin ja tuonut ne Norjaan. Giru ei luultavasti ymmärtäisi niistä kovinkaan paljoa, mutta parempi se kuin ei mitään, ajattelin.
Sinä erikoisena päivänä juuri ennen pääsiäistä viime vuonna Giru oli tunnistanut lentokoneen, joka laskeutui kylän lyhyelle kiitoradalle, ja hän oli tullut kollegoidemme luo kysymään, tuntisivatko he sattumalta meidät. Kun he olivat kertoneet tuntevansa, oli hän istunut maahan ja kirjoittanut meille monen sivun kirjeen umanakainaksi tikkukirjaimin. Se oli tämä kirje, jonka sain sähköpostiliitteenä pääsiäisen aikoihin. Ja mitä uutisia!!! Minua puistattaa vieläkin, kun ajattelen sitä.
Kirje
“Oi, Isämme Jumala, olet niin erittäin hyvä. Ylistämme nimeäsi korkealle!
Minun äitini, minun isäni ja nuoremmat sisarukseni, en ole teitä unohtanut. Maa ja meri erottavat meidät, mutta rukoilen hengelläni teidän puolestanne. Rukoilen, että jonain päivänä voisin jälleen saada nähdä sisarusteni kasvot. Mutta te, minun äitini ja minun isäni, te olette tulleet jo vanhuksiksi!
Raamattu, Isämme Jumalan lahja, jonka te autoitte meitä saamaan, sen sana kantaa tänään suurta ja näkyvää hedelmää. Minä olen nyt raamattukoulun opettaja täällä rannikolla, ja matkustan usein ylös vuoristoon kyläämme. Opetan nuoria ja aviopareja lähetyssaarnaajiksi, jotta he voivat matkustaa ympäri ja julistaa hyvää sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta täällä tässä provinssissa ja koko Papua-Uudessa-Guineassa. Minä kuljen myös sen ajatuksen kanssa, että aloittaisin raamattukoulun kyläämme Bonanepiin! Saadakseni enemmän Raamatun tuntemusta kävin itse raamattukoulua vuosina 2004-2010, ja tänään ihmiset kutsuvat minua nimellä `Hän joka opettaa Raamatusta´.
Minun äitini, minun isäni ja nuoremmat sisarukseni: kokonaiset 20 kuivaa kautta (vuotta) asuitte luonamme. Nyt, kun minä, teidän poikanne, ajattelen tätä, niin itken todellisia kyyneleitä samalla, kun kiitän meidän Isäämme Jumalaa ja ylistän Hänen nimeään. «Oi meidän Isämme Jumala: Sinun rakkautesi meitä kohtaan on niin loppumattoman suuri!» Minun äitini ja minun isäni, jos te ette olisi tulleet tänne, niin en olisi voinut tänä päivänä tehdä tätä kylvötyötä lähetyssaarnaajana. Eikä minulla olisi ollut tuntemusta niistä 66 kirjasta, jotka löytyvät Raamatusta.”
Mikä kertomus! Voin tuskin uskoa sitä todeksi. Se ei ollut sittenkään niin tyhmää kutsua Girua teologiksi, tätä nuorta poikaa, joka ei osannut lukea tai kirjoittaa, joka ei tuntenut Jeesusta, ja jonka elämä muuttui olemalla mukana tiimissä, kun aloimme kääntämään Raamattua umanakainaksi monta, monta vuotta sitten.
Sitten seuraa virta pidempiä ja lyhyempiä lainauksia sekä Vanhasta että Uudesta testamentista. Hän ei ollut avannut niitä ja kopioinut niitä. Ei, hän osasi ne ulkoa, ja ne vain ryöppysivät ulos!
“Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra. (Jer 29:11-14) Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä! (Psalmi 139:17) …
Kaiwa kaiwa, minun äitini, minun isäni ja nuoremmat sisarukseni. Totisesti, meidän Isämme Jumala, hän lähetti teidät kaukaisesta paikasta, kaiken ulkopuolelta, ja te tulitte tänne Papua-Uuteen-Guineaan. Te tulitte lopulta ihan tänne vuorille asti, Bonanepiin, missä aurinko tulee esiin ja aurinko laskee. Sana, joka antaa Elämän, ne 27 kirjaa, jotka autoitte meitä kirjoittamaan. Se on niin kuin 1. Mooseksen kirjan luku 12, jossa Abraham sai kutsun. Tuntemattomaan paikkaan, jota hän ei ollut nähnyt, hän lähti ja jätti uskossa oman maansa. Minun äitini ja minun isäni: Tänä päivänä monta teidän lapsenlastanne on syntynyt Bonanepissä, poikia ja tyttöjä. Siellä on paljon lapsia. Kerromme heille Jumalan hyvästä sanasta niin, että heidän mielensä saa muutoksen ja heidän elämänsä saa kääntyä oikeaan suuntaan. Minun äitini ja minun isäni, jatkakaa uskoen meidän Isäämme Jumalaan ja hänen poikaansa Iyesukseen (Jeesukseen). Hän on todellinen Sana! Hän on Elämä! Hän on Tie! (Joh 14:6).”
Kehotuksen sanat, jotka Giru jakoi kanssamme vain jatkuivat ja jatkuivat. Ilomme oli suuri, kun yhteys oli vihdoin avautunut jälleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen. Nyt meillä oli osoite, jonka kautta voimme saavuttaa heidät.
Raamattu saa aikaan muutosta
Muutos, joka tapahtui umanakaina-kansan parissa oli suora seuraus raamatunkäännöstyöstä. Kun löysimme kuuden vuoden etsimisen jälkeen tavan ilmaista anteeksiantamus, ja ihmiset alkoivat toteuttaa sitä elämässään, käynnistyi syvä prosessi, joka vähitellen teki jotain tätä kansaa dominoivalle kostokulttuurille. Siitä lähtien Jumalan sana on jatkanut tehtäväänsä.
Ingjerd ja minä emme ymmärrä, miksi juuri meidän pitäisi saada kokea niin paljon siunausta. Miksi me saisimme istua ensimmäisessä rivissä ja olla todistamassa sitä uskomattoman suurta ihmettä, jonka Jumala on tehnyt umanakaina-kansan keskuudessa. Kertomus Girusta menee melkein yli ymmärryksemme! Se on kaikki Jumalan armosta!
Ymmärrättekö, miksi olen niin innostunut raamatunkäännöstyöstä? Raamatulla itsessään on voima muuttaa sekä yksilö että kokonainen yhteiskunta!
Teksti: Sigmund Evensen
Kuvat: Evensenien kotialbumi
Suomennos: Kari Ranta
Teksti on julkaistu alunperin Wycliffe Norjan julkaisussa 2017 ja myöhemmin (2018) suomeksi myös Sanalla sanoen -lehdessä.
Haluatko tilata maksuttoman Salatut sanat -kirjan?
Klikkaa tästä ja tilaa nyt, kirjoja on rajattu erä.
