Kertomus Baabelin tornista –
Raamatun tunnetuin kertomus kielistä
Kertomus Baabelin tornista ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 11 on varmasti tutuin kieliä käsittelevä jakso Raamatussa. Se kertoo suunnitelmasta rakentaa kaupunki ja taivaaseen asti ulottuva torni. Hanke päättyy katastrofiin, kun Jumala puuttuu tapahtumiin ja ”sekoittaa” ihmisten kielet sillä seurauksella, että kansat hajaantuvat kaikkialle maailmaan.
Läntisissä kulttuureissa Baabelin torni on muodostunut Raamatun kertomusta laajemmaksi käsitteeksi, joka edustaa maailman kielten moninaisuutta. Samoin on tullut tunnetuksi “Baabelin kirous”. Varsinkin englannin kielessä (“Curse of Babel”) sillä viitataan monikielisyyden haasteisiin negatiivisessa merkityksessä.
Kertomuksen yleisin lukutapa: Ylpeys ja rangaistus
Jokainen säännöllisesti kirkossa käyvä lienee kuullut saarnan, jossa ”taivaaseen saakka ulottuvan tornin” (1. Moos. 11:4) rakentajia rangaistiin heidän ylpeytensä takia kielten sekoituksella. Näin he eivät enää pystyneet kommunikoimaan keskenään ja joutuivat keskeyttämään rakentamisen.
Raamatun tekstissä ei kuitenkaan puhuta “kielten sekoittamisesta” rangaistuksena, eikä tekstissä ole sanaa ”kirous”. Miksi kertomuksen loppu on yleisesti tulkittu sellaisena?
Ensimmäisen Mooseksen kirjan alussa on kolme hyvin tunnettua kertomusta synnistä ja rangaistuksesta: Syntiinlankeemus Eedenin puutarhassa, Kain ja Aabel sekä vedenpaisumus ovat kaikki kertomuksia, joissa rangaistukseen viitataan kirouksena (1. Moos. 3:14,17, 4:11, 8:21). Vanhan testamentin tutkija Theodore Hiebert onkin esittänyt, että kertomusten tulkitsijoilla on ollut taipumus laajentaa tämä sama lukutapa koskemaan myös kertomusta Baabelin tornista.
Tulkinta monimuotoisuudesta kirouksena saattaa vaikuttaa mielekkäältä lukijalle, joka näkee maailman kielten ja kulttuurien moninaisuuden ongelmana. Se ei kuitenkaan vaikuta sopivan yhteen Raamatun suuren kertomuksen kanssa, joka kulkee luomisesta uuteen luomiseen. Luomiskertomuksessa esiintyvästä elämän puusta (1. Moos. 2:9) tulee ”kansojen terveyden” lähde (Ilm. 22:2). Uudessa kaupungissa “mikään ei enää ole kirouksen kahleissa” (Ilm. 22:3), mutta kaupungissa on läsnä monimuotoisuus, kun ”kansojen kalleudet ja ihanuudet tuodaan sinne” (Ilm. 21: 26).
Monimuotoisuus luomisen lähtökohtana
Raamatun ensimmäisessä luvussa kerrotaan, että Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen (1. Moos 1:26–27). Tämä ”kuva” sisältää kyvyn käyttää kieltä ja ajatella rationaalisesti. Se sisältää myös luovuuden, jota vaadittiin Jumalan kehotuksen toteuttamiseen: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne” (1. Moos. 1:28a). Vähän myöhemmin kerrotaan ensimmäisestä tähän liittyvästä tehtävästä, eläinten nimeämisestä (1. Moos. 2:19)
Kielen olemukseen kuuluva luovuus on mekanismi, joka johtaa kieliä eriytymään. Kun ihminen alkoi nimetä eläimiä, kieli alkoi muuttua. Kielten muuttuminen ei alkanut osana Baabelin tornin kirousta vaan paljon aikaisemmin – osana sitä millaista on olla luotu Jumalan kuvaksi. Kun ihmiskunta alkoi Eedenin puutarhasta levitä ympäri maailmaa, nimettäväksi tuli aina uusia sekä luonnossa esiintyviä että ihmisten kulttuuriin liittyviä asioita. Kielen tarvitsi muuttua eri paikoissa eri tavoin.
Ihminen luotiin luomaan kieltä, ja kielten eriytyminen on luonnollinen seuraus ihmisyhteisöjen jakautumisesta ja erillään vailla keskinäistä kontaktia elämisestä. Tätä ilmentää Ensimmäisen Mooseksen kirjan kymmenenteen lukuun kirjattu kansojen luettelo, joka kertoo Nooan poikien jälkeläisten levittäytymisestä ympäri maata vedenpaisumuksen jälkeen. Eri sukuhaarojen asuinalueista kerrotaan ”heimoittain ja kielittäin” (1. Moos. 10:5,20,31).
Tulkinta kielten moninaisuudesta rangaistuksena ihmisen ylpeydestä ei vaikuta mielekkäältä, kun otamme huomioon luomisen olemukseen kuuluvan monimuotoisuuden sekä Raamatun suuren kertomuksen Jumalan halusta siunata kansoja. Onko kertomus Baabelin tornista luettavissa jollakin toisella tavalla, joka olisi yhteensopivampi luomisesta uuteen luomiseen kulkevan Raamatun suuren kertomuksen kanssa?
Baabelin kertomuksen toinen lukutapa: Kapina ja ennalleen asettaminen
Toinen tapa lukea kertomus pohjautuu luomiseen. Kuten jo aiemmin totesimme, luomisen kuudentena päivänä Jumala siunasi ihmisen, jonka hän oli luonut, ja kehotti ihmistä ”olemaan hedelmällinen, lisääntymään ja täyttämään maa”. Vedenpaisumuksen jälkeen samankaltainen siunaus toistuu tekstissä kolmasti; kerran sen kohteena ovat eläimet (1. Moos. 8:17) ja kahdesti Nooan jälkeläiset (1. Moos. 9:1,7).
Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 10 kerrotaan, kuinka Nooan jälkeläiset alkoivat levittäytyä eri puolille maailmaa. Luvussa 11 tulee mutka matkaan, kun Sinearin tasangolle asettuneet ihmiset päättävät toimia toisin: ”Rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, joka ulottuu taivaaseen asti. Sillä tavoin saamme mainetta emmekä myöskään hajaannu yli koko maan” (1. Moos. 11:4). Tämä on suoraa kapinaa Jumalaan vastaan – Jumalaa, joka oli käskenyt ihmistä ”täyttämään maan”. Kapina murentuu jumalalliseen väliintuloon, jossa kielet ”sekoitetaan”. Kun kaupungin rakentajat eivät enää pysty kommunikoimaan keskenään, lopettavat he hankkeensa ja palaavat Jumalan suunnitelmaan täyttää maa. Kertomuksen lopussa todetaan kahdesti, että ”Herra hajotti heidät kaikkialle maailmaan” (1. Moos. 11:8,9), ja näin korostetaan sitä, että kertomuksessa on kyse alkuperäisen siunauksen ennalleen asettamisesta.
Baabelin kertomus kapinana Jumalan alkuperäistä mandaattia (”täyttäkää maa”) kohtaan ja luomisessa annetun siunauksen ennalleen asettamisena ei ole uusi lukutapa. Ensimmäisellä vuosisadalla Flavius Josefus kirjoitti Juutalaisten muinaishistoriassa Baabelin kertomuksesta ihmisten tottelemattomuutena:
”Jumala kehotti heitä lähettämään siirtokuntia, jotta maa tulisi täytetyksi … mutta he olivat niin kovapäisiä, etteivät totelleet Jumalaa.”
Myös useat nykypäivän raamatuntutkijat katsovat, että Baabelin hajaannus on paremmin ymmärrettävissä luomisessa annetun käskyn ennalleen asettamisena kuin jumalallisena rangaistuksena. Joseph Coleson kirjoittaa:
“Kertomuksessa tapahtuva kielten moninkertaistuminen ei ole kirous vaan Jumalan ratkaisu ihmisen omapäisyyteen ja väline sen kehotuksen toteutumiseen, jonka Jumala oli antanut Nooalle ja tämän pojille heidän astuessaan ulos arkista.”
Monet nykytulkitsijat näkevät kertomuksessa myös vapautuksen sorretuille ihmisryhmille. Katsotaan seuraavaksi tätä tulkintaa.
Vielä yksi lukutapa: Sorto ja vapautus
Kun Josefus kirjoittaa Baabelin kertomuksesta ensimmäisellä vuosisadalla, lisää hän siihen uuden päähenkilön:
”Se oli Nimrod, joka näin yllytti heidät vastustamaan ja halveksimaan Jumalaa… Hän muutti hallinnon tyranniaksi. Kun hän ei nähnyt muuta tapaa vierottaa ihmisiä Jumalan pelosta, teki hän heidät täysin riippuvaisiksi omasta vallastaan.”
Nimrod mainitaan Raamatun tekstissä juuri ennen Baabelin kertomusta (1. Moos. 10:8–12). Siellä hänestä kerrotaan Babylonia hallinneen valtakunnan perustajana, joka levitti valtansa muihin kaupunkeihin Sinearissa ja Assyriassa. Monet vaikutusvaltaiset kristityt – mukaan lukien Augustinus, Luther ja Kalvin – jatkoivat Josefuksen perinnettä ja nimesivät Nimrodin tyranniksi, joka johti Baabelin tornin rakentamista.
Babylonilaisten lausahdus “Tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi” (1. Moos. 11:3) kuulostanee nykylukijalle hyvin neutraalilta rakennushankkeen käynnistämiseltä. Sen on kuitenkin täytynyt synnyttää aivan erilaisia mielleyhtymiä alkuperäisille Tooran (Mooseksen kirjojen) lukijoille, joiden mieliin lausahdus lienee tuonut 2. Mooseksen kirjan ensimmäisen luvun. Molemmissa kertomuksissa valmistetaan tiiliä, ja sama hepreankielinen rakenne, jota tornin rakentajat käyttävät (”Tehkäämme…”) sisältyy myös faaraon sanoihin, kun hän julkistaa suunnitelmansa kasvavan heprealaisväestön ongelman ratkaisuksi (2. Moos. 1:10). Baabelin tornin kertomuksessa onkin kaikuja siitä sorrosta, joka esti juutalaisten esivanhempia palaamaan maahansa, koska heidät oli orjuutettu valmistamaan tiiliä faaraon kunniaa julistavia kaupunkeja varten.
Baabelin kertomuksen alussa esiintyvä sana, joka yleensä käännetään ”kieleksi”, on heprean safah. Sanan konkreettinen merkitys on ‘huuli’. Muissa yhteyksissä, joissa sanaa käytetään ‘kielestä’ tai ‘puheesta’, se viittaa puheen sisältöön, ei niinkään kieleen järjestelmänä. Tavanomainen heprean sana ’kielelle’ on lashon, ja se on sana, jota käytetään Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 10, kun puhutaan Nooan jälkeläisistä polveutuvista kansoista, heidän ”heimoistaan” ja ”kielistään”. Eri sanojen käyttöä voi selittää se, että Baabelin tornin kertomuksen ”yhtä kieltä” viittaa yhteiseen yleiskieleen, jota käyttäen erikielisten ihmisten oli mahdollista kommunikoida keskenään.
Uskonnonhistorioitsija Christoph Uehlingerin tutkimus muinaisen Mesopotamian imperiaalisesta retoriikasta tukee tällaista tulkintaa. Uehlinger on havainnut, että kolme Baabelin tornin kertomuksen elementtiä – yksi kieli, kaupungin rakentaminen ja maineen saavuttaminen – ovat usein toistuvia teemoja Mesopotamian kuninkaallisessa ideologiassa. Uehlingerin mukaan ”yksi kieli” toimii ”metaforana valloitettujen kansojen alistamiselle ja assimilaatiolle”. Esimerkkinä tästä käy Assyrian kuningas Assurbanipalin lisänimi Hän-joka-sai- kaikki-ihmiset-käyttämään-yhtä-kieltä.
Tätä taustaa vasten voimme löytää kolmannen tavan lukea kertomusta Baabelin tornista: opettavana tarinana sorrosta ja vapautuksesta. Tässä tulkinnassa synti, johon tuli puuttua, oli kansojen alistaminen yhden valtakunnan alle – valtakunnan, joka pyrki estämään kansojen hajaantumisen ja hallitsemaan niitä yhteisen kielen välityksellä. ”Kielten sekoitus” voidaan tällöin nähdä jumalallisena väliintulona, joka murennutti yhden kielen politiikkaan perustuneen vallankäytön. Alistetut kansat saivat ”kielten sekoituksen” seurauksena vapautuksensa ja pystyivät palaamaan sille monimuotoistumisen tielle, jonka Jumalan luomistyö oli laittanut liikkeelle. Monet nykytutkijat ovatkin omaksuneet tulkinnan, jossa Baabelin torni on kertomus kansojen alistamisesta. Tulkinta on suosittu Globaalissa Etelässä, missä länsimainen siirtomaavalta määrittää maiden lähihistoriaa.
Kielten monimuotoisuus siunauksena
Voinemme todeta, ettei maailman kielten monilukuisuus ole seurausta koko ihmiskunnan ylle langetetusta Jumalan kirouksesta. Usko ”Baabelin kiroukseen” nojaa oletukseen siitä, ettei kielten monimuotoisuus ollut Jumalan alkuperäinen suunnitelma. Tämä ajatus ei kuitenkaan sovi yhteen Raamatun suuren kertomuksen kanssa, joka alkaa kehotuksella täyttää maa (1. Moos. 1:28) ja tehdä se käyttäen kielellistä luovuutta (1. Moos. 2:19), ja päättyy tulevaisuuden näkyyn kaikista kielistä (Ilm. 7:9) kaupungissa, jossa ovat läsnä kaikkien kansojen kalleudet ja ihanuudet (Ilm. 21:26).
Teologi Bernard W. Anderson on todennut, että “Jumalan tahto luomakuntaansa kohtaan on moninaisuus, ei yhdenmukaisuus. Etninen monimuotoisuus on Jumalan siunaus.” Yhtä lailla kuin nautimme kasvi- ja eläinkunnan häikäisevästä monimuotoisuudesta, saamme iloita inhimillisten kulttuurien ja kielten rikkaudesta. Paitsi ilon aihe, tämä rikkaus on myös inhimillisen tiedon, henkilökohtaisen identiteetin ja ihmissuhteiden perustus. Kielten monimuotoisuus on siunaus jokaiselle, joka osaa useampaa kieltä, ja hyötyy tästä sekä yksityiselämässään että ammatillisesti. Monimuotoisuus on siunaus yhteiskunnalle, sillä jokainen kieli ja kulttuuri tuo mukanaan erilaisen tavan tietää asioita ja hahmottaa ympäröivää todellisuutta. Tämä näkemysten moninaisuus on perusta ikiaikaiselle hyvyyden, totuuden ja kauneuden tavoittelulle.
Monimuotoisuus on siunaus myös seurakunnalle. Lausanne-liikkeen lauselma vuodelta 1997 toteaa: ”Mikään kulttuuri ei kykene näkemään omia sokeita pisteitään, ja jokaisella kulttuurilla on jotakin tarjottavaa toisille kulttuureille.” Lauselma kuvaa monimuotoisuutta “Jumalan lahjana seurakunnalle ja välineenä Jumalan ilosanoman ja valtakunnan todellisuuden täydelle ymmärtämiselle.”
Jos ”Baabelin kirous” on olemassa, se ei ainakaan ole kielten moninaisuus, vaan se, että edelleen on ihmisiä ja kansoja, jotka ovat valmiita käyttämään omaa yhtä kieltään vallankäytön ja yhdenmukaistamisen välineenä. Kertomus Baabelin tornista asettuu osaksi Raamatun suurta kertomusta Jumalan torjuessa ihmisen halun hallita toisia pakottamalla nämä käyttämään omaa kieltään, ja asettaessaan ennalleen luomansa monimuotoisuuden siunauksen.
Teksti: Gary Simons
Käännös: Hannu Sorsamo
Artikkeli on lyhennelmä kirjan Language in the Mission of God luvusta 9. (SIL Global, 2025.) Artikkelissa käytetyt lähteet on listattu kirjassa. Gary Simons on Ethnologuen päätoimittaja ja SIL Globalin entinen tutkimusjohtaja.
