Kiel­ten moni­nai­suus: Kirous vai siu­naus?

Ker­to­mus Baa­be­lin tor­nis­ta -

Raa­ma­tun tun­ne­tuin ker­to­mus kie­lis­tä

Ker­to­mus Baa­be­lin tor­nis­ta ensim­mäi­sen Moo­sek­sen kir­jan luvus­sa 11 on var­mas­ti tutuin kie­liä käsit­te­le­vä jak­so Raa­ma­tus­sa. Se ker­too suun­ni­tel­mas­ta raken­taa kau­pun­ki ja tai­vaa­seen asti ulot­tu­va tor­ni. Han­ke päät­tyy kata­stro­fiin, kun Juma­la puut­tuu tapah­tu­miin ja ”sekoit­taa” ihmis­ten kie­let sil­lä seu­rauk­sel­la, että kan­sat hajaan­tu­vat kaik­kial­le maa­il­maan.

Län­ti­sis­sä kult­tuu­reis­sa Baa­be­lin tor­ni on muo­dos­tu­nut Raa­ma­tun ker­to­mus­ta laa­jem­mak­si käsit­teek­si, joka edus­taa maa­il­man kiel­ten moni­nai­suut­ta. Samoin on tul­lut tun­ne­tuk­si “Baa­be­lin kirous”. Var­sin­kin englan­nin kie­les­sä (“Cur­se of Babel”) sil­lä vii­ta­taan moni­kie­li­syy­den haas­tei­siin nega­tii­vi­ses­sa mer­ki­tyk­ses­sä.

Ker­to­muk­sen ylei­sin luku­ta­pa: Ylpeys ja ran­gais­tus

Jokai­nen sään­nöl­li­ses­ti kir­kos­sa käy­vä lie­nee kuul­lut saar­nan, jos­sa ”tai­vaa­seen saak­ka ulot­tu­van tor­nin” (1. Moos. 11:4) raken­ta­jia ran­gais­tiin hei­dän ylpey­ten­sä takia kiel­ten sekoi­tuk­sel­la. Näin he eivät enää pys­ty­neet kom­mu­ni­koi­maan kes­ke­nään ja jou­tui­vat kes­keyt­tä­mään raken­ta­mi­sen.

Raa­ma­tun teks­tis­sä ei kui­ten­kaan puhu­ta “kiel­ten sekoit­ta­mi­ses­ta” ran­gais­tuk­se­na, eikä teks­tis­sä ole sanaa ”kirous”. Mik­si ker­to­muk­sen lop­pu on ylei­ses­ti tul­kit­tu sel­lai­se­na?

Ensim­mäi­sen Moo­sek­sen kir­jan alus­sa on kol­me hyvin tun­net­tua ker­to­mus­ta syn­nis­tä ja ran­gais­tuk­ses­ta: Syn­tiin­lan­kee­mus Eede­nin puu­tar­has­sa, Kain ja Aabel sekä veden­pai­su­mus ovat kaik­ki ker­to­muk­sia, jois­sa ran­gais­tuk­seen vii­ta­taan kirouk­se­na (1. Moos. 3:14,17, 4:11, 8:21). Van­han tes­ta­men­tin tut­ki­ja Theo­do­re Hie­bert onkin esit­tä­nyt, että ker­to­mus­ten tul­kit­si­joil­la on ollut tai­pu­mus laa­jen­taa tämä sama luku­ta­pa kos­ke­maan myös ker­to­mus­ta Baa­be­lin tor­nis­ta.

Tul­kin­ta moni­muo­toi­suu­des­ta kirouk­se­na saat­taa vai­kut­taa mie­lek­kääl­tä luki­jal­le, joka näkee maa­il­man kiel­ten ja kult­tuu­rien moni­nai­suu­den ongel­ma­na. Se ei kui­ten­kaan vai­ku­ta sopi­van yhteen Raa­ma­tun suu­ren ker­to­muk­sen kans­sa, joka kul­kee luo­mi­ses­ta uuteen luo­mi­seen. Luo­mis­ker­to­muk­ses­sa esiin­ty­väs­tä elä­män puus­ta (1. Moos. 2:9) tulee ”kan­so­jen ter­vey­den” läh­de (Ilm. 22:2). Uudes­sa kau­pun­gis­sa “mikään ei enää ole kirouk­sen kah­leis­sa” (Ilm. 22:3), mut­ta kau­pun­gis­sa on läs­nä moni­muo­toi­suus, kun ”kan­so­jen kal­leu­det ja iha­nuu­det tuo­daan sin­ne” (Ilm. 21: 26).

Moni­muo­toi­suus luo­mi­sen läh­tö­koh­ta­na

Raa­ma­tun ensim­mäi­ses­sä luvus­sa ker­ro­taan, että Juma­la loi ihmi­sen omak­si kuvak­seen (1. Moos 1:26–27). Tämä ”kuva” sisäl­tää kyvyn käyt­tää kiel­tä ja aja­tel­la ratio­naa­li­ses­ti. Se sisäl­tää myös luo­vuu­den, jota vaa­dit­tiin Juma­lan keho­tuk­sen toteut­ta­mi­seen: ”Olkaa hedel­mäl­li­set, lisään­ty­kää ja täyt­tä­kää maa ja otta­kaa se val­taan­ne” (1. Moos. 1:28a). Vähän myö­hem­min ker­ro­taan ensim­mäi­ses­tä tähän liit­ty­väs­tä teh­tä­väs­tä, eläin­ten nimeä­mi­ses­tä (1. Moos. 2:19)

Kie­len ole­muk­seen kuu­lu­va luo­vuus on meka­nis­mi, joka joh­taa kie­liä eriy­ty­mään. Kun ihmi­nen alkoi nime­tä eläi­miä, kie­li alkoi muut­tua. Kiel­ten muut­tu­mi­nen ei alka­nut osa­na Baa­be­lin tor­nin kirous­ta vaan pal­jon aikai­sem­min – osa­na sitä mil­lais­ta on olla luo­tu Juma­lan kuvak­si. Kun ihmis­kun­ta alkoi Eede­nin puu­tar­has­ta levi­tä ympä­ri maa­il­maa, nimet­tä­väk­si tuli aina uusia sekä luon­nos­sa esiin­ty­viä että ihmis­ten kult­tuu­riin liit­ty­viä asioi­ta. Kie­len tar­vit­si muut­tua eri pai­kois­sa eri tavoin.

Ihmi­nen luo­tiin luo­maan kiel­tä, ja kiel­ten eriy­ty­mi­nen on luon­nol­li­nen seu­raus ihmi­syh­tei­sö­jen jakau­tu­mi­ses­ta ja eril­lään vail­la kes­ki­näis­tä kon­tak­tia elä­mi­ses­tä. Tätä ilmen­tää Ensim­mäi­sen Moo­sek­sen kir­jan kym­me­nen­teen lukuun kir­jat­tu kan­so­jen luet­te­lo, joka ker­too Nooan poi­kien jäl­ke­läis­ten levit­täy­ty­mi­ses­tä ympä­ri maa­ta veden­pai­su­muk­sen jäl­keen. Eri suku­haa­ro­jen asui­na­lueis­ta ker­ro­taan ”hei­moit­tain ja kie­lit­täin” (1. Moos. 10:5,20,31).

Tul­kin­ta kiel­ten moni­nai­suu­des­ta ran­gais­tuk­se­na ihmi­sen ylpey­des­tä ei vai­ku­ta mie­lek­kääl­tä, kun otam­me huo­mioon luo­mi­sen ole­muk­seen kuu­lu­van moni­muo­toi­suu­den sekä Raa­ma­tun suu­ren ker­to­muk­sen Juma­lan halus­ta siu­na­ta kan­so­ja. Onko ker­to­mus Baa­be­lin tor­nis­ta luet­ta­vis­sa jol­la­kin toi­sel­la taval­la, joka oli­si yhteen­so­pi­vam­pi luo­mi­ses­ta uuteen luo­mi­seen kul­ke­van Raa­ma­tun suu­ren ker­to­muk­sen kans­sa? 

Baa­be­lin ker­to­muk­sen toi­nen luku­ta­pa: Kapi­na ja ennal­leen aset­ta­mi­nen

Toi­nen tapa lukea ker­to­mus poh­jau­tuu luo­mi­seen. Kuten jo aiem­min tote­sim­me, luo­mi­sen kuu­den­te­na päi­vä­nä Juma­la siu­na­si ihmi­sen, jon­ka hän oli luo­nut, ja kehot­ti ihmis­tä ”ole­maan hedel­mäl­li­nen, lisään­ty­mään ja täyt­tä­mään maa”. Veden­pai­su­muk­sen jäl­keen saman­kal­tai­nen siu­naus tois­tuu teks­tis­sä kol­mas­ti; ker­ran sen koh­tee­na ovat eläi­met (1. Moos. 8:17) ja kah­des­ti Nooan jäl­ke­läi­set (1. Moos. 9:1,7).

Ensim­mäi­sen Moo­sek­sen kir­jan luvus­sa 10 ker­ro­taan, kuin­ka Nooan jäl­ke­läi­set alkoi­vat levit­täy­tyä eri puo­lil­le maa­il­maa. Luvus­sa 11 tulee mut­ka mat­kaan, kun Sinea­rin tasan­gol­le aset­tu­neet ihmi­set päät­tä­vät toi­mia toi­sin: ”Raken­ta­kaam­me itsel­lem­me kau­pun­ki ja tor­ni, joka ulot­tuu tai­vaa­seen asti. Sil­lä tavoin saam­me mai­net­ta emme­kä myös­kään hajaan­nu yli koko maan” (1. Moos. 11:4). Tämä on suo­raa kapi­naa Juma­laan vas­taan – Juma­laa, joka oli käs­ke­nyt ihmis­tä ”täyt­tä­mään maan”. Kapi­na muren­tuu juma­lal­li­seen väliin­tu­loon, jos­sa kie­let ”sekoi­te­taan”. Kun kau­pun­gin raken­ta­jat eivät enää pys­ty kom­mu­ni­koi­maan kes­ke­nään, lopet­ta­vat he hank­keen­sa ja palaa­vat Juma­lan suun­ni­tel­maan täyt­tää maa. Ker­to­muk­sen lopus­sa tode­taan kah­des­ti, että ”Her­ra hajot­ti hei­dät kaik­kial­le maa­il­maan” (1. Moos. 11:8,9), ja näin koros­te­taan sitä, että ker­to­muk­ses­sa on kyse alku­pe­räi­sen siu­nauk­sen ennal­leen aset­ta­mi­ses­ta.

Baa­be­lin ker­to­mus kapi­na­na Juma­lan alku­pe­räis­tä man­daat­tia (”täyt­tä­kää maa”) koh­taan ja luo­mi­ses­sa anne­tun siu­nauk­sen ennal­leen aset­ta­mi­se­na ei ole uusi luku­ta­pa. Ensim­mäi­sel­lä vuo­si­sa­dal­la Fla­vius Jose­fus kir­joit­ti Juu­ta­lais­ten mui­nais­his­to­rias­sa Baa­be­lin ker­to­muk­ses­ta ihmis­ten tot­te­le­mat­to­muu­te­na:

”Juma­la kehot­ti hei­tä lähet­tä­mään siir­to­kun­tia, jot­ta maa tuli­si täy­te­tyk­si … mut­ta he oli­vat niin kova­päi­siä, ettei­vät totel­leet Juma­laa.”

Myös useat nyky­päi­vän raa­ma­tun­tut­ki­jat kat­so­vat, että Baa­be­lin hajaan­nus on parem­min ymmär­ret­tä­vis­sä luo­mi­ses­sa anne­tun käs­kyn ennal­leen aset­ta­mi­se­na kuin juma­lal­li­se­na ran­gais­tuk­se­na. Joseph Cole­son kir­joit­taa:

“Ker­to­muk­ses­sa tapah­tu­va kiel­ten monin­ker­tais­tu­mi­nen ei ole kirous vaan Juma­lan rat­kai­su ihmi­sen oma­päi­syy­teen ja väli­ne sen keho­tuk­sen toteu­tu­mi­seen, jon­ka Juma­la oli anta­nut Nooal­le ja tämän pojil­le hei­dän astues­saan ulos arkis­ta.”

Monet nyky­tul­kit­si­jat näke­vät ker­to­muk­ses­sa myös vapau­tuk­sen sor­re­tuil­le ihmis­ryh­mil­le. Kat­so­taan seu­raa­vak­si tätä tul­kin­taa.

Vie­lä yksi luku­ta­pa: Sor­to ja vapau­tus

Kun Jose­fus kir­joit­taa Baa­be­lin ker­to­muk­ses­ta ensim­mäi­sel­lä vuo­si­sa­dal­la, lisää hän sii­hen uuden pää­hen­ki­lön:

”Se oli Nim­rod, joka näin yllyt­ti hei­dät vas­tus­ta­maan ja hal­vek­si­maan Juma­laa… Hän muut­ti hal­lin­non tyran­niak­si. Kun hän ei näh­nyt muu­ta tapaa vie­rot­taa ihmi­siä Juma­lan pelos­ta, teki hän hei­dät täy­sin riip­pu­vai­sik­si omas­ta val­las­taan.”

Nim­rod mai­ni­taan Raa­ma­tun teks­tis­sä juu­ri ennen Baa­be­lin ker­to­mus­ta (1. Moos. 10:8–12). Siel­lä hänes­tä ker­ro­taan Baby­lo­nia hal­lin­neen val­ta­kun­nan perus­ta­ja­na, joka levit­ti val­tan­sa mui­hin kau­pun­kei­hin Sinea­ris­sa ja Assy­rias­sa. Monet vai­ku­tus­val­tai­set kris­ti­tyt – mukaan lukien Augus­ti­nus, Lut­her ja Kal­vin – jat­koi­vat Jose­fuk­sen perin­net­tä ja nime­si­vät Nim­ro­din tyran­nik­si, joka joh­ti Baa­be­lin tor­nin raken­ta­mis­ta.

Baby­lo­ni­lais­ten lausah­dus “Teh­kääm­me tii­liä ja polt­ta­kaam­me ne kovik­si” (1. Moos. 11:3) kuu­los­ta­nee nyky­lu­ki­jal­le hyvin neut­raa­lil­ta raken­nus­hank­keen käyn­nis­tä­mi­sel­tä. Sen on kui­ten­kin täy­ty­nyt syn­nyt­tää aivan eri­lai­sia miel­leyh­ty­miä alku­pe­räi­sil­le Too­ran (Moo­sek­sen kir­jo­jen) luki­joil­le, joi­den mie­liin lausah­dus lie­nee tuo­nut 2. Moo­sek­sen kir­jan ensim­mäi­sen luvun. Molem­mis­sa ker­to­muk­sis­sa val­mis­te­taan tii­liä, ja sama heprean­kie­li­nen raken­ne, jota tor­nin raken­ta­jat käyt­tä­vät (”Teh­kääm­me…”) sisäl­tyy myös faa­raon sanoi­hin, kun hän jul­kis­taa suun­ni­tel­man­sa kas­va­van heprea­lais­väes­tön ongel­man rat­kai­suk­si (2. Moos. 1:10). Baa­be­lin tor­nin ker­to­muk­ses­sa onkin kai­ku­ja sii­tä sor­ros­ta, joka esti juu­ta­lais­ten esi­van­hem­pia palaa­maan maa­han­sa, kos­ka hei­dät oli orjuu­tet­tu val­mis­ta­maan tii­liä faa­raon kun­ni­aa julis­ta­via kau­pun­ke­ja var­ten. 

Baa­be­lin ker­to­muk­sen alus­sa esiin­ty­vä sana, joka yleen­sä kään­ne­tään ”kie­lek­si”, on heprean safah. Sanan kon­kreet­ti­nen mer­ki­tys on ‘huu­li’. Muis­sa yhteyk­sis­sä, jois­sa sanaa käy­te­tään ‘kie­les­tä’ tai ‘puhees­ta’, se viit­taa puheen sisäl­töön, ei niin­kään kie­leen jär­jes­tel­mä­nä. Tavan­omai­nen heprean sana ’kie­lel­le’ on las­hon, ja se on sana, jota käy­te­tään Ensim­mäi­sen Moo­sek­sen kir­jan luvus­sa 10, kun puhu­taan Nooan jäl­ke­läi­sis­tä pol­veu­tu­vis­ta kan­sois­ta, hei­dän ”hei­mois­taan” ja ”kie­lis­tään”. Eri sano­jen käyt­töä voi selit­tää se, että Baa­be­lin tor­nin ker­to­muk­sen ”yhtä kiel­tä” viit­taa yhtei­seen yleis­kie­leen, jota käyt­täen eri­kie­lis­ten ihmis­ten oli mah­dol­lis­ta kom­mu­ni­koi­da kes­ke­nään.

Uskon­non­his­to­rioit­si­ja Chris­toph Ueh­lin­ge­rin tut­ki­mus mui­nai­sen Meso­po­ta­mian impe­ri­aa­li­ses­ta reto­rii­kas­ta tukee täl­lais­ta tul­kin­taa. Ueh­lin­ger on havain­nut, että kol­me Baa­be­lin tor­nin ker­to­muk­sen ele­ment­tiä – yksi kie­li, kau­pun­gin raken­ta­mi­nen ja mai­neen saa­vut­ta­mi­nen – ovat usein tois­tu­via tee­mo­ja Meso­po­ta­mian kunin­kaal­li­ses­sa ideo­lo­gias­sa. Ueh­lin­ge­rin mukaan ”yksi kie­li” toi­mii ”meta­fo­ra­na val­loi­tet­tu­jen kan­so­jen alis­ta­mi­sel­le ja assi­mi­laa­tiol­le”. Esi­merk­ki­nä täs­tä käy Assy­rian kunin­gas Assur­ba­ni­pa­lin lisä­ni­mi Hän-joka-sai- kaik­ki-ihmi­set-käyt­tä­mään-yhtä-kiel­tä.

Tätä taus­taa vas­ten voim­me löy­tää kol­man­nen tavan lukea ker­to­mus­ta Baa­be­lin tor­nis­ta: opet­ta­va­na tari­na­na sor­ros­ta ja vapau­tuk­ses­ta. Täs­sä tul­kin­nas­sa syn­ti, johon tuli puut­tua, oli kan­so­jen alis­ta­mi­nen yhden val­ta­kun­nan alle – val­ta­kun­nan, joka pyr­ki estä­mään kan­so­jen hajaan­tu­mi­sen ja hal­lit­se­maan nii­tä yhtei­sen kie­len väli­tyk­sel­lä. ”Kiel­ten sekoi­tus” voi­daan täl­löin näh­dä juma­lal­li­se­na väliin­tu­lo­na, joka muren­nut­ti yhden kie­len poli­tiik­kaan perus­tu­neen val­lan­käy­tön. Alis­te­tut kan­sat sai­vat ”kiel­ten sekoi­tuk­sen” seu­rauk­se­na vapau­tuk­sen­sa ja pys­tyi­vät palaa­maan sil­le moni­muo­tois­tu­mi­sen tiel­le, jon­ka Juma­lan luo­mis­työ oli lait­ta­nut liik­keel­le. Monet nyky­tut­ki­jat ovat­kin omak­su­neet tul­kin­nan, jos­sa Baa­be­lin tor­ni on ker­to­mus kan­so­jen alis­ta­mi­ses­ta. Tul­kin­ta on suo­sit­tu Glo­baa­lis­sa Ete­läs­sä, mis­sä län­si­mai­nen siir­to­maa­val­ta mää­rit­tää mai­den lähi­his­to­ri­aa. 

Kiel­ten moni­muo­toi­suus siu­nauk­se­na

Voi­nem­me tode­ta, ettei maa­il­man kiel­ten moni­lu­kui­suus ole seu­raus­ta koko ihmis­kun­nan ylle lan­ge­te­tus­ta Juma­lan kirouk­ses­ta. Usko ”Baa­be­lin kirouk­seen” nojaa ole­tuk­seen sii­tä, ettei kiel­ten moni­muo­toi­suus ollut Juma­lan alku­pe­räi­nen suun­ni­tel­ma. Tämä aja­tus ei kui­ten­kaan sovi yhteen Raa­ma­tun suu­ren ker­to­muk­sen kans­sa, joka alkaa keho­tuk­sel­la täyt­tää maa (1. Moos. 1:28) ja teh­dä se käyt­täen kie­lel­lis­tä luo­vuut­ta (1. Moos. 2:19), ja päät­tyy tule­vai­suu­den näkyyn kai­kis­ta kie­lis­tä (Ilm. 7:9) kau­pun­gis­sa, jos­sa ovat läs­nä kaik­kien kan­so­jen kal­leu­det ja iha­nuu­det (Ilm. 21:26). 

Teo­lo­gi Ber­nard W. Ander­son on toden­nut, että “Juma­lan tah­to luo­ma­kun­taan­sa koh­taan on moni­nai­suus, ei yhden­mu­kai­suus. Etni­nen moni­muo­toi­suus on Juma­lan siu­naus.” Yhtä lail­la kuin nau­tim­me kas­vi- ja eläin­kun­nan häi­käi­se­väs­tä moni­muo­toi­suu­des­ta, saam­me iloi­ta inhi­mil­lis­ten kult­tuu­rien ja kiel­ten rik­kau­des­ta. Pait­si ilon aihe, tämä rik­kaus on myös inhi­mil­li­sen tie­don, hen­ki­lö­koh­tai­sen iden­ti­tee­tin ja ihmis­suh­tei­den perus­tus. Kiel­ten moni­muo­toi­suus on siu­naus jokai­sel­le, joka osaa useam­paa kiel­tä, ja hyö­tyy täs­tä sekä yksi­tyi­se­lä­mäs­sään että amma­til­li­ses­ti. Moni­muo­toi­suus on siu­naus yhteis­kun­nal­le, sil­lä jokai­nen kie­li ja kult­tuu­ri tuo muka­naan eri­lai­sen tavan tie­tää asioi­ta ja hah­mot­taa ympä­röi­vää todel­li­suut­ta. Tämä näke­mys­ten moni­nai­suus on perus­ta ikiai­kai­sel­le hyvyy­den, totuu­den ja kau­neu­den tavoit­te­lul­le.

Moni­muo­toi­suus on siu­naus myös seu­ra­kun­nal­le. Lausan­ne-liik­keen lausel­ma vuo­del­ta 1997 tote­aa: ”Mikään kult­tuu­ri ei kyke­ne näke­mään omia sokei­ta pis­tei­tään, ja jokai­sel­la kult­tuu­ril­la on jota­kin tar­jot­ta­vaa toi­sil­le kult­tuu­reil­le.” Lausel­ma kuvaa moni­muo­toi­suut­ta “Juma­lan lah­ja­na seu­ra­kun­nal­le ja väli­nee­nä Juma­lan ilo­sa­no­man ja val­ta­kun­nan todel­li­suu­den täy­del­le ymmär­tä­mi­sel­le.”

Jos ”Baa­be­lin kirous” on ole­mas­sa, se ei aina­kaan ole kiel­ten moni­nai­suus, vaan se, että edel­leen on ihmi­siä ja kan­so­ja, jot­ka ovat val­mii­ta käyt­tä­mään omaa yhtä kiel­tään val­lan­käy­tön ja yhden­mu­kais­ta­mi­sen väli­nee­nä. Ker­to­mus Baa­be­lin tor­nis­ta aset­tuu osak­si Raa­ma­tun suur­ta ker­to­mus­ta Juma­lan tor­jues­sa ihmi­sen halun hal­li­ta toi­sia pakot­ta­mal­la nämä käyt­tä­mään omaa kiel­tään, ja aset­taes­saan ennal­leen luo­man­sa moni­muo­toi­suu­den siu­nauk­sen. 

Teks­ti: Gary Simons

Kään­nös: Han­nu Sor­sa­mo 

Artik­ke­li on lyhen­nel­mä kir­jan Lan­gua­ge in the Mis­sion of God luvus­ta 9. (SIL Glo­bal, 2025.) Artik­ke­lis­sa käy­te­tyt läh­teet on lis­tat­tu kir­jas­sa. Gary Simons on Eth­no­lo­guen pää­toi­mit­ta­ja ja SIL Glo­ba­lin enti­nen tut­ki­mus­joh­ta­ja.